Sainpas kuin sainkin tän blogin tehtyä!
Oon siis lukionsa juuri päättänyt 19-vuotias nainen. En päässyt opiskelemaan tänä syksynä ja muutenkin suunnitelmat on vielä hyvin auki, joten nyt mulla on aikaa keskittyä itseni tutkistkeluun ja niihin asioihin joita tykkään tehdä.
Mä oon aina tykännyt urheilla ja koko elämäni oon sitä tehnytkin. Voimistelin lähes koko peruskoulun ajan ja harrastin balettia yhteensä n. 5 vuotta. Sitten oonkin harrastanut tanssia muutamat viime vuodet. Lenkkeilyä oon harrastanut enemmän (tai vähemmän) aktiivisesti 5 vuoden ajan. Talvisin lumilautailen ja hiihdän silloin tällöin. Salillakin tulee käytyä.
Urheilijana tykkään haastaa itseni. Oon tosi päättäväinen enkä haluaisi millään luovuttaa jolloin saatan uuvuttaa itseni loppuun. Tietyllä tapaa se on hyvä piirre, mutta saatan pilata sillä innostukseni kyseiseen lajiin. Mä esimerkiksi tykkään rytmisestä liikunnasta ja sen takia päätin aloittaa tanssin voimistelun jälkeen. Tanssi ei oo ikinä ollut samalla lailla mun juttu mutta mä vaan "päätin" sen olevan, ja kun viime keväällä pääsin voikkamatolle takasin vielä yhdeksi kaudeksi, olisin voinut heittää tanssikengät nurkkaan minä hetkenä hyvänsä.
Uskon että tää blogi toimii mulla motivaattorina ja toivottavasti saan myös ideoita muilta, sekä innostan muita myös liikkumaan.
Sitten vielä yksi juttu! Tämä ei ole laihdutusblogi suorastaan, enemminkin toivon pientä kiinteytystä ja että saisin ylimääräisen "löllön" pois. Mulla ei sitä kuitenkaan hirveän paljon ole, joten tarkoitus ei ole pudottaa mitään kymmeniä kiloja :) Oon aina ihaillut lihaksikkaita naisia ja mun päätavoite onkin lihaksikkaampi kroppa, jotta tuntisin oloni paremmaksi omassa nahassani! Oon muutenkin sitä mieltä, että se mikä näkyy peilissä on tärkeämpää kuin se mitä näkyy puntarissa. Yritän myös tarkkailla vähän mitä suuhuni laitan, kun mulla kerrankin siihen on aikaa. Näillä eväillä toivon saavuttavani mun unelmakropan!
Heips!