Uiminen kyllä virkisti mukavasti, jaksoi paremmin 8 tunnin työpäivän. Uin kilometrin. En tajua miten se on ennen voinut tuntua mahdottoman pitkältä matkalta uida :D Mulla menee siihen melkee tarkallee puolituntia.
Sitten ikävempiin asioihin. Viikonloppuna kertyi kaloreita niikun pölyä nurkkiin (en keksiny muuta vertausta :D), söin yhteensä 2 pitsaa, hesen 4 nugettia, mäkin pienen pirtelön, omenapiirakkaa, suklaakakkua, nuudeleita...... Sitten join lonkeroa, siideriä, viiniä ja shotteja! YÄKKK. tuntuu ettei noi oo vieläkään poistunut mun elimistöstä.... Lauantaina ärsytti kun oli perjantaina juonut, kun ei voinut urheilla ja mun salikorttikin loppui sunnuntaina. Menin kuitenkin reippaalle kävelylle joka ehkä vähän lohdutti.
Sunnuntaina, eilen siis, kävin juoksemassa 5km vähän erilaisissa maisemissa. Oli tosi rentouttava lenkki ja tajusin kuinka kamalan kyllästynyt oonkin näihin mun vakkari-lenkkeihin. Muutenkin oon aina ihmetellyt että miksi ihmiset väittää hiekalla juoksun olevan parempaa kuin asvaltilla, mutta tajusin sen nyt vihdoin itsekkin:D Jalat ei tulleet ollenkaan kipeiksi lenkin aikana.
Kävin myös ostamassa tänään pellavasiemeniä, avokadoa ja rasvatonta rahkaa. Sain yheltä kaverilta idean tälläsestä terveys-smoothiesta jota hän on tehnyt :) namnam.. tuon lisäksi sinne tulee marjoja (puolukkaa, viinimarjoja tms vitamiinipitoista) sekä banaania. Mun oli tarkotus ostaa myös aitoa kakao rouhetta mutta sitäpä en löytänyt tosta lähikaupasta.. joudun varmaan mennä etsimään kauempaa. Mutta nyt ! Iltakävelylle pikkusiskon kanssa ja sitten leffa pyörimään :)
Avokadon ja banaanin seuraksi smoothieen kannttaa koittaa laittaa kardemummaa, sopii ihan pirun hyvin! =)
VastaaPoistaKiitti vinkistä ! löytyisköhän multa sitä tuolta kaappien kätköistä.... pitääpä kokeilla!
VastaaPoista